COVID-19

Liikkeessämme asiointi on turvallista COVID-19 tilanteesta huolimatta. Yhteinen turvallisuutemme on meille ensiarvoisen tärkeää ja siksi noudatamme liikkeessämme viranomaisten suosituksia koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi.

Koronavirusepidemian tilanne on huonontunut viime viikkojen aikana koko maassa ja myös Pirkanmaalla annettiin uusia rajoituksia ja suosituksia koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi. Seuraamme tilanteen kehittymistä tarkasti ja noudatamme viranomaisten antamia suosituksia liikkeessämme, jotta vierailusi liikkeessämme olisi turvallista myös koronavirusepidemian aikana.

Ethän asioi liikkeessämme mikäli sinulla on lieviäkin hengitystieinfektion tai muita koronaviruksen kaltaisia oireita.

Huomioimme viranomaisten antamia suosituksia liikkeessämme koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi seuraavilla tavoilla.

Kasvomaskit. Henkilökuntamme käyttää kasvomaskia kaikissa asiakastilanteissa, kuten kehyssovituksen, silmälasien luovutuksen tai näöntutkimuksen aikana. Toivomme kasvomaskin käyttöä myös asiakkailtamme ja tarjoamme asiakkaille kertakäyttöisen kasvomaskin, mikäli omaa ei ole mukana.

Käsihygienia. Pidämme tehostetusti huolta käsihygieniasta ja käsidesiä on aina tarjolla myös asiakkaille. Pyydämme asiakkaita desinfioimaan kätensä ennen kehysten sovitusta.

Turvavälit. Noudatamme liikkeessämme asiakkaiden ja henkilökunnan välillä riittäviä turvaetäisyyksiä. Seuraamme ja rajoitamme tarvittaessa liikkeemme asiakasmäärää. Asioiminen liikkeessämme on useimmiten rauhallista ja palvelemme ensisijaisesti ajanvarauksella. Voit kuitenkin varata liikkeen myös kokonaan yksityiskäyttöön, jolloin emme ota sisälle muita asiakkaita. Ohjeet yksityisen palveluajan varaamiseksi jutun lopussa.

Kehysten ja pintojen desinfiointi. Sovitetut kehykset desinfioidaan ennen niiden laittamista takaisin hyllyyn. Lisäksi puhdistamme ja desinfioimme kaikki kehykset, hyllyt ja muut pinnat säännöllisesti.

Näöntutkimukset. Rajaamme näöntutkimusten kestoa optisen alan toimialajärjestö NÄE ry:n antamien ohjeistusten mukaisesti. Lähtökohtaisesti pyrimme pisimmillään noin 15 minuutin mittaiseen tutkimustilanteeseen, jotta voimme minimoida lähikontaktin keston. Näöntutkimuksessa suoritetaan vain kulloinkin tarvittavat ja välttämättömät tutkimukset. Tämän vuoksi emme toistaiseksi tee laajoja näöntutkimuksia tai piilolinssisovituksia. Näöntutkimuslaitteet desinfioidaan ennen jokaista käyttökertaa ja käytön jälkeen.

Etäkonsultaatio. Tarjoamme mahdollisuutta myös etäkonsultaatioon silmälaseihin tai näkemiseen liittyvissä asioissa puhelimitse tai videopuhelun välityksellä. Voit varata meille ajan virtuaaliseen kehyssovitukseen, jossa kartoitamme videopuhelun välityksellä toiveitasi ja tarpeitasi uusien kehysten suhteen. Kartoituksen perusteella voimme suositella valikoimastamme sinulle todennäköisesti sopivia kehysvaihtoehtoja. Virtuaalisen kehyssovituksen perusteella on mahdollista sopia myös kehysten kotisovituksesta. Kysy meiltä lisää virtuaalisesta kehyssovituksesta!

Silmälasien toimitus. Mikäli haluat välttää ylimääräistä asiointia liikkeessä silmälasien valmistuttua, voimme sopimuksen mukaan tarjota valmiiden silmälasien toimituksen kotiisi tai sinua lähimpään postin automaattiin. Tällöin varmistamme silmälasien istuvuuden ja säädöt jo tilausvaiheessa, jotta silmälasit ovat heti käyttövalmiit saadessasi ne ensi kerran päähäsi.

Varaa aika ja lue lisää palveluistamme täältä. Valitse valikosta haluamasi palvelu ja lisäpalvelut. Jos haluat varata täysin yksityisen palveluajan, jolloin liikkeessämme ei ole muita asiakkaita, ilmoita yksityisen palvelun toiveestasi ajanvarauksen yhteydessä olevaan kommenttikenttään.

Pidetään huolta itsestämme ja toisistamme!